maanantai 27. helmikuuta 2017

Lankamatka Tallinnaan. Raasokun Vironvillatehtaalle, Karnaluksiin ja KP-kangaskauppaan


Odotettu ostosreissu alkoi jo aamuyöllä, sillä lähtöaika Turusta oli klo 03:40. Aikainen herätys ei tahtia haitannut. Reissuun meitä oli yhteensä 7 henkilöä. Ja juttu luisti jo terminaalissa hyvällä tavalla. Laivalta kun päästiin Tallinnaan, niin sielä meitä odotti taksi. 



Taksi vai meidät ensin Raasikun Vironvillatehtaalle. Matkanjohtajamme oli varannut ajan sieltä. Ja kyllä siellä oli ihania lankoja. Mutta minä menin nyt suunnitelmien mukaan ja ostin vain yhden  vyyhdin lankaa jota en ollut suunnitellut. Mutta sain kolme vyyhtiä lankaa jota olin ostoslistaani laittanut. Aika hyvin, eka paikka ja ei mopo ihan käsistä karannut vaikka houkutuksia olikin. Raasikuun on matkaa, joten ihan perus Tallinnan reissulla ei tule mentyä, ja on hyvä varata aika sieltä, jotta ovat paikalla myymässä.




Seuraavaksi mentiin Kanaluksiin, josta oli kuullut paljon. Siellä pidin melko hyvin suunnitelmistani kiinni. Toki olin kotitehtäväni tehnyt ja tutustunut heidän nettikaupan tarjontaan jo valmiiksi. Mutta joo, kyllä se poiki uusia tarpeita, joita en tiennytkään olevan entisten lisäksi. Sinne pitää päästä uudelleen




KP-kangaskauppa oli sitten seuraavaksi vuorossa. Ai että niitä ihania kansallipuku raitoja. Ostin yhden hameen verran kangasta. Mieli jäi tekemään lisää. Myös täällä oli meistä varoitettu etukäteen ja syytä olikin. Meni todella aikaa, kun ei osannut päättää mitä ostaa. Minullakin oli kaksi jo esivalittuna, mutta sitten ostikin kolmannen. Ja nyt minulla on ihana hame jota voin käyttää #tuunaamunperinne tyyliin. Tai laittaa se kansallispuvun hameen alle antamaan lisää volyymiä, kuten esiäitimme ovat aikoinaan tehneet. Kuulemma isontalon tyttärillä oli 7 hametta päälekkäin. Siihen on vielä matkaa



Ja hyötyi mun saaristolaivuri kurssikin yhdellä viivaimella






Ei kommentteja: