sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Maskun Seudun puku projektia


Puku edistyy. Paita ja hame on jo päässyt alkuun, kun tilasin taftiseen esiliina kankaan. Ja samalla en tajunnut tilata myös silkkiompelu lankaa. No sen tilasin myös T:mi Soja Murto PUOTI - VERKKOKAUPPA. Palvelu on tosiaan erinomaista


Tykkimyssyjen koppaan tarvittiin tukit/pöllit. Ne oli lainassa Turun Suomenkielisestä Työväenopistosta. Korkeampi on Maskun myssyä varten ja matalampi ylesitukki 3 Hauhon myssyyn


Ja kohti tuntematonta. Ensi riisipuuroa. Paperit ja vuori oli jo syksyllä leikattu. Ja sitten sipelemään kaurapuuroa ensin vuorikankaalle, ja siihen kerroksittain paperia ja puuroa. Kun se vaihe oli saatu, niin yritin saada niitä laskoksia jo vähän muotoutumaan. Paperiaihion puolikkaan ommeltiin yhteen. Rajua meinikiä, aloin sitten käyttämään elektroniikka pihtejä neulan läpiviemiseen. Sen jälkeen tekele tukille ja muotoilemaan sitä eri välineillä. Edelleen liisteröidään paperia palasina, jotta tulisi tukeva ja muotonsa pitävä koppa


kun tuli seuraava kurssipäivä, mitoitettiin paidan hihat. Joten sitten sain ommeltua rannekkeet paikoilleen. Samalla kurssikerralla liivin kankaaseen kiinnitettiin jo kaavat alustavasti. Liivikankaan on kutonut eräs kurssilainen. Kiitos siitää hänelle, sillä muuten olisi mennyt tosi pitkään ennen kuin olisin saanut sitä. Muutenkin seurasin hanen etenemistään ja yritin ottaa opikseni siitä.


Toinen kerros villavatiinia vielä. Myös villavatiinin löytäminen oli hieman haasteellista. Tai jos olisin heti hakenut Miimun kankaasta, niin ei olisi tarvinnut juosta niin monta kangaskauppaa läpi.


Seuraavalla kurssikerralla jo leikattiin liivi. Se olikin sitten talla kertaa viimeinen kurssi kerta minulle. Keväällä jatkuu toinen kurssi, mutta minä en pääse siihen. Joten omilla ollaan. Ompeli ohjeiden mukaan liivin saumat käänsin taitteet ja harsisin ja sidepistoin kiinnitin ne.



Vuorille sama juttu. Tämä liivi vuoritettiin mielenkiintoisesti pala kerrallaan. Siis ensin vasen takakpl vuoritettiin ja sitten oikea. Kun takakpl:t oli vuoritettu niin seuraavaksi etukappaleet. Olkasauma jätettiin viimeiseksi, jotta voidaan vielä säätää sieltä. Aivan uusi tapa minulle vuorittaa, ja päällinen oli jo kasassa


Tässä vielä punospistoreijät, Nyörin punomiseen käytin trilliporaa


Takaisin myssyyn. Jouluna sitten aloin päällystää myssyä. Kankaan oli tilannut samalla kuin hameen veran Bragelta. Samalla tilasin kauniin nauhan joka oli myös Suomalaiset kansallispuvut sivulla


Näiden tikkaus oli myös aika tiivistä hommaa. Onhan siinä paperia aika paljon.


Tässä on sitten jo tykkimyssyn kokeilu. Tykin (pitsi) Äiti on nypännyt joskus 1988 Hauhon tykkimyssyyn, jota ei vieläkään ole aloitettu paperikoppaa lukuunottamatta. Nyt Äiti nytläsi fimodiglai nimiset tykin. Tämä on Floderi, ja minusta kauniimpi


Tässä on jo kaikki oleellinen päällä. Alushameen vielä teen. Paita on vielä pesemättä, ja pesun jälkeen vapautetaan kauluksen hapsut. 


Essuja tuli kaksi . "Illuusio varakkuudesta" ja valkoinen. Silkkihuivi on niin ikään Bragelta


Ja vielä takaa, koska takaa tämä liivi on niin karkki


Valkoinen puolipellava paita kangas on Käsityö Elisasta, jossa on aivan erinoimainen palvelu. 
Liivin vuoripellava Työväenopistolta samoin ohjeet ja kaavat.  Kaavat ja ohjeet sen vuoksi kun ne ei ollut saatavilla muualta. 
Kengät Piruetin lavatanssikengät "mummo mallia". Myös paikallinen Piruetti tilasi kengät myymäläänsä, koska heillä ei niitä ollut. Ja sain sovitella kahdesta koosta sopivan
Puuvillaiset sukat ihan Prismasta. 
Pellavalangat äidin mittavasta nypläyslankavarastosta. 


Ei kommentteja: