tiistai 30. elokuuta 2016

Pikkumusta, vedosta ja vesiputousta




Taas tuli ommeltua. Vanhalla tutulla luottokaavalla (Burda-lehti 3.92, kaava 102 C), jolla on useita kotelopukuja tehty pienin muutoksin syntyi pikkumusta. Siis todella käytetty kaava jo vuodesta 1992, alkaa olla jo kunnon vintage arvoa. Mutta edelleen toimiva perus kaava. Tästä on hapsuhelmaista, pitkää, miniä, kukallista, vaaleanruskeaa ja muuten vaaleaa  kotelomekko väännetty. 
Tällä kertaa tuli käytettyä vanhaa kangas varastoa. Tosin ei toi yksi mekko sitä paljoa ohentanut.



Seuraavaksi kuvassa jo maaliskuussa kerran esitellyn Studio Faròn valekietaisumekon uusi etumus. Teen toki vielä sen vielä toisenlaisesta kankaasta. Mutta tähän tein uuden etukappaleen ja tällä kertaa vesiputous mallin. Tulen pitämään tätä versiota takuulla



Koska olen nyt hurahtanut pitkästä aikaa kuositteluun, ja Studio Faròn Pattern Puzzle ohjeisiin. Ja Jättirätistä hamstrannut tätä kangasta todella paljon, kokeilin sitten myös tätä Twist Panel Jersey Dress Pohjana tässäkin on Onion 5003 T-paita kaava, jota käytin myös tuossa mekossa, jonka etukappaleen uusin. Omilla mitoilla oleva peruskaava on, mutta sen protoversio on vielä tekemättä, ja näissä on pohjana kaava ilman sisäottoja




Vielä tulee kokeiluja tästä samasta kankaasta, sitä kun nyt on tullut ostettua. 


1 kommentti:

adelheid kirjoitti...

Upeat mekot ja aivan ihana kangas!