Olen surkea sahamaan mitään. Hyvä esimerkki on kun eräänä kesänä (monta vuotta sitten) päätin kaataa pienen noin ranteenpaksuisen pystyyn kuolleen männyn käppyrän, siis sellaisen luonnon muovaaman bonsaipuun. Kun hain kolmatta sahaa siihen kiinnostui äitikin asiasta. Hän tiedusteli onko vika sahassa vai sahaajassa. Päättelin, että molemmissa. Sitten hän kysyi paljonko olen sitä saanut sahattua, ja vastasin että kaarnan ympäri. Äiti piti sitä vitsinä, mutta totesi että se oli totta. No se siitä yrityksestä.
Japanilaisella vetosahalla saan jotain aikaiseksi, mutta kun sellaisen jiirisahan kanssa yritän on pelissä mukana sisua paljon enemmän kuin taitoa. Jotenkin se sulkee eikä saha liiku sen jälkeen.
No hopeatöissäkin joutuu sahamaan ja ajattelin että tähän se sitten jää, mutta sitkeästi aloin sahata lenkkejä ketjujen punontaa varten. Samoin serkkuni jo juhannuksen jälkeen on jo tehnyt monta ketjua.
Pitkään pohjustetun tarinan pää sanoma on, kun ostettiin yksi lauta (askartelua varten) kaupasta ja se tietenkin oli 3 m pitkä. Ei sellainen henkilöautoon sovi ilman lyhentämistä. Tässä rautakupassa on sellainen pelottava jiirisaha jota kotona ja siellä kaupassa tuskaillut, heti kassan jälkeen fiksusti. Siinä kun sitten pistin sen laudan puolikkaiksi ja äiti keräili niitä pienempiä ostoksia kassiin, hän totesi että sehän kävi melkein mallikkaasti. Kylä hopea opettaa vaikka sahan käytössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti