Tällä viikolla olen hankkinut hopeakourujen valmistukseen välineitöä. Ensin kävin ostoksilla maanataina Mastec Metalissa ostamassa alasinta, vetolevyjä, luuppia, pieniä peltisaksia, vasaran ja pienen sievän viilapenkin.
Tiistaina sitten oli vuorossa Silver Studio. Sieltä sain sitä hopeasavea. Pienen paketin (7g) sitä. Hopea savea myydään monen kokoisissa paketeissa. Sain myös neuvoja saven käsittelyyn. Lisäksi ostin lisää hopeatöihin tarpeistoa, jota olen jo pikku hiljaa keräillyt. Ostin ihanan kuutioalasimen, punselit ostan sitten ensikerralla. Ostin myös pienen pyöreän tasoalasimen, juotosalusta, porax-jauhetta, sitruunahappoa ja vähän juotoshopeaa. Hiomatyynyt ja muotiainetta savea varten. Vielä en voi kokeilla juottaa hopeaa kun en ole hankkinut hopea levyä, mutta nyt on jo mahdollista kokeilla hopeasavea. Minulle esiteltiin myös esine/astia jossa voi paistaa savesta muotoilut korut mikroaaltouunissa. Tosin sitä ei ole vielä heillä myynissä, mutta tulossa on. Kuulosti kätevämmältä kuin butaani käyttöisellä juotoskynällä paistaminen. Nyt sitten pitää voittaa rimakauhu ja kokeilla hopeasavea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti